sunnuntai, 16. elokuuta 2009

Elokuisia kuulumisia -koiria ja kaneja

Harmittaa kun ei päästy Lappeenrantaan kisaamaan, kun Siralla on juoksut. Toivottavasti ehtivät loppua alkavalla viikolla, viikonloppuna olisi neljä starttia! Pahalta kyllä näyttää.. Treenitaukoakin on siis pidetty, myös Buffyn kanssa paitsi viime viikolla oli käytävä sen kanssa kun meillä kävi hyvä kouluttaja.
Ihan rauhallista meillä ollut, helpottaa huomattavasti juoksuaikaa kun toinen on leikattu eikä sitä kiinnosta toisen hajut. Ennen Buffyn leikkausta oli nimittäin melkoista showta välillä näinä aikoina..

Eilen käytiin mökillä, missä koirat saivat juosta viilettää ympäriinsä. Eivät tosin lähde pitkälle, siinä mun ympärillä juoksevat ja haistelevat.
Sira päätti hypätä laiturilta mun ja Rikun perään uimaan, ei voi pieni ymmärtää ettei meillä ole vedessä mitään hätää =D! Itkee vaan laiturin päässä huolestunut ilme kasvoillaan.

Kaninpoikaset pääsivät mukaan mökkeilemään. Ne rallittivat innoissaan aitauksessaan ja söivät koko ajan :). Meillä on tällä hetkellä kanit kolmessa eri häkissä (kohta laitettava neljään..). Ronja yksin, koska muut kiusaisivat sitä, jännittää myös poikasia; Piisku yksin, koska poikaset yhä edelleen kävisivät tisseihin kiinni(!) ja poikaset yhdessä häkissä paitsi että on vain päivien kysymys, kun pojat erotettava Lumista. Itse asiassa olen jo muutamaan otteeseen joutunut laittamaan Mustin erilleen omaan häkkiinsä kun ahdistelee välillä Lumia.. Voi kun löytyisi jo pojille omat hyvät kodit niin helpottuisi meidän elämä! Mihin tahansa en niitä vieläkään kuitenkaan anna, vaan mielummin "kärsin" itse.

0 kommenttia: